Tätä kakkua tarjoiltiin pikkusiskoni pojan ristiäisissä
Valkosuklaajuustokakku
Pohja
175 Digestive-keksejä
75 g margariinia
Täyte
0,5 dl vaaleaa mehua tai vettä
5 liivatelehteä
200 g tuorejuustoa
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
1,25 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
1. Murskaa/pienennä keksit ja sekoita sekaan sulanut margariini, levitä kakkuvuoan pohjalle. Itse laitoin tähän väliin leivinpaperia. Laita jääkaappiin syrjään odottamaan täytettä.
2. Tee seos, sekoita keskenään tuorejuusto, keltuaiset, vaniljasokeria, sokeri, pihmitetyt ja mehun joukkoon liuotetut liivatteet sekä sulatettu valkoinen suklaa. Sulatin valkoisen suklaan vesihauteessa.
3. Vaahdota valkuaiset
4. Vaahdota kuokerma
5. Yhdistä seos valkuiaiset ja kermavaahto varovasti sekoittaen ja kaada pohjan päälle. Annan kakun hyytyä jääkaapissa vähintään vuorokausi.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Valkosuklaajuustokakku
Lähettänyt -didi- klo 23.28 0 kommenttia
Tunnisteet: leivonnainen, makea, non-karppi
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Jouluhalko
Tämäkin seuraava resepti on Kaikkien aikojan Joulu -lehdestä.
Jouluhalko, 10:lle
3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
täyte
310 g lemon curdia, kaupasta saa sekä voi tehdä itse http://didikokkaa.blogspot.com/2010/08/limejuustokakkumuffinssit.html
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
suklaakuorrutus
200 g tummaa suklaata
3/4 dl vispikermaa
150 g voita
2 rkl nonparelleja
1. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi, siivilöi keskenään sekoitutut jauhot sekaan ja kääntele. Kaada taikina leivipaperilla vuoratulla uunipellille, ja paista 5 minuuttia 225 asteessa.
2. Ota tuotos uunista, ja kumoa se sokerilla vuoratulle (ts ripottele 2 rkl sokeria) leivinpaperille. Anna taikinan jäähtyä.
3. Levitä lemon curd tasaisesti, ja lisää tämän jälkeen vatkattu kerma, ja tasoita sekin.
4. Tee napakka rulla käyttäen allaolevaa leivinpaperia apuna.
5. Sulata suklaa ja kuorruta rulla sillä, koristele halutessasi halko nomparelleilla.
Lähettänyt -didi- klo 0.55 0 kommenttia
Tunnisteet: joulu, jälkiruoka, leivonnainen, makea, non-karppi
lauantai 25. joulukuuta 2010
Tapaninpäivän menuu, lanttu- ja porkkanalaatikot
Lanttulaatikko, 6-8 hengelle
1 kg lanttua
lanttujen keitinlientä
suolaa
2 rkl voita
1 dl korppujauhoja
1 dl kermaa
50 g siirappi
2 kananmunaa
suolaa (n.1 tl), valkopippuria hyppysellinen ja muskottipähkinää hyppysellinen
1. Keitä kuoritut lantunpalat suolalla maustetussa niukassa vedessä.
2. Ota keitinliemi talteen ja soseuta ĺanttupalat, ohenna keitinliemitilkalla.
3. Lisää seokseen noin 3/4 korppujauhoja ja säästä loput pinnan koristeluun.
4. Sekoita joukkoon loput aineet ja jaa seos voideltuihin uunivuokiin.
5. Tasoita ja kuvioi pinta. Ripottele päälle korrppujauhot ja pari voi nokaretta.
6. Paistala lanttulaatikkoa uunin keskitasolla 175-200 asteessa noin 60 minuuttia.
Porkkanalaatikko, 6-8:lle
1½ dl puuroriisiä
3 dl vettä
6 dl maitoa (kevytmaitoa)
500 g kuorittuja porkkanoita
2 kananmunaa
½ dl siirappia
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria ja jauhettua muskottipähkinää
Pinnalle
voinokareita ja korppujauhoja
1. Kiehauta vesi ja lisää riisi. Keitä kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää sekaan maito ja hauduta kannen alla noin ½ tuntia, sekoita välillä.
2. Keitä kuoritut ja paloitellut porkkanat lähes kypsiksi maustetussa niukassa vedessä. Ota keitinvesi talteen ja soseuta porkkanat.
3. Lisää porkkanasoseeseen jäähtynyt riisipuuro, kananmuna, siirappi ja mausteet.
4. Tarkista maku ja kaada seos voideltuu noin 2 litran uunivuokaan.
5. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja voinokareita.
6. Paista porkkanalaatikkoa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 60 minuuttia.
Kun kinkku on sisälämmöltään halutunlainen, tein kuorrutteen kinkulle, johon tuli 1 kananmuna, 3 rkl vahvaa sinappia ja 1 tl sokeria, jonka sekoitin hyvin ja sivelin kinkun pinnalle. Kuorrutin vielä ½ dl korppujauhoa pinnan ja laitoin 10 minuutiksi 200 asteeseen uuniin.
Lähettänyt -didi- klo 23.45 0 kommenttia
Tunnisteet: joulu, non-karppi
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Tapaninpäivän menuu, vol 1
Olemme kutsuneet meidän molempien perheet syömään meille jouluaterian.
Menuuseen kuuluu:
- imelletty porkkanaatikko
- lanttulaatikko
- porkkanalaatikko
- kinkkua
- kalkkunaa
- rosollia, punajuurella ja ilman
- herneitä
- sinappeja
- riisipiirakoita ja munavoita
Tänään tein jo yhden erän noita riisipiirakoita sekä aloitin imelletyn perunalaatikon tekemisen. Kaikki reseptit löytyi Kaikkien aikojen joulu -lehdestä.
Riisipiirakat, 16 kpl
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 dl maitoa
3/4 tl suolaa
Kuoritaikina
1 dl vettä
½ til suolaa
1 ½ dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä
Viimeistelyyn
2 dl maitoa
50 g voita
1. Keitä riisipuuro. Kiehauta vesi ja riisi, lisää mauto, hauduta miedolla lämmöllä ilman kantta noin tunti, muista sekoittaa. Mausta suolalla ja laita puuro sivuun odottamaaan.
2. Sekoita kaikki kuoritaikinan ainekset keskenään.
3. Leivo taikinasta tanko, ja jaa se noin 16 osaan. Pyöräytä palat palloiksi, litistä ja peitä ne liinalla, jotteivat ne pääse kuivahtamaan.
4. Kauli kakkarat (kannatta jauhoittaa alusta) ohuiksi pyöreiksi piirakankuoriksi. Ripottele niiden väliin jauhoja ja peitä liinalla tai kelmulla (jotteivat tässäkään välissä kuivahda)
5. Ota yksitelle kuori ja levitä sen päälle 2 rkl riisipuuroa, ei aivan reunoille asti, rypytä reunat.
6. Paista piirakoita uunin ylätasolla 250 asteessa noin viisitoista minuuttia.
7. Lämmitä voi ja maito kattilassa, sekoita koko ajan.
8. Kaste uunituoreet piirakat maito-voiseokseen, laita piirakat liinan alle tekeytymään noin vartiksi.
Rypytys meneillään
Pellillinen piirakoita valmiina uuniin
Maitovoiseoksessa kastetut piirakat
Imelletty perunalaatikko, 6-8 hengelle (tein tämän satsin tuplana)
1 kg jauhoisia perunoita
1 dl perunoiden keitilientä
2 rkl ruisjauhoja
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
3/4 tl suolaa
ripaus valko- tai mustapippuria
hiven muskottipähkinää
1 rkl siirappia
1. keitä hyvin pestyt perunat kuorineen.
2. Ota talteen 1 dl keitinlientä, kuori lämpimät perunat ja soseuta ne. Sekoita joukkoon ruijauhot ja laita seos peiteltynä uuniin imeytymään pariksi tunniksi 55-60 asteeseen.
3. Sekoita joukkoon perunoiden keitinliemi (joudun itse käyttämään tässä nyt ihan vain vettä, silä en ollut huomannut ohjeistaa keittiöapulaista olemaan siivoamatta kaikkea, mikä näytti epämääräiseltä) ja vehnäjauhot.
4. Anna imeltyä lämpimässä paikassa vuorokauden ajan. Maista, että sose on makeutunut ennen kuin jatkat.
5. Sekoita soseeseen kiehuvaksi lämmitetty maito ja mausteet. Maista ja lisää halutessasi siirappia, jos kaipaat lisää makeutta.
6. Täytä voidellut uunivuoat löysällä massalla puolilleen niin, ettei massa paiston aikana kuohu uuniin.
7. Paista perunalaatikkoa uuniin keskitasolla 140-150 astessa 2-3 tuntia.
!!!! Pakasta imelletty perunalaatikko heti imellytyksen jälkeen ennen paistamista !!!
Lisää joulureseptejä joulupäivänä, mm kotijuusto, lanttu ja porkkanalaatikko sekä rosollit :)
Lähettänyt -didi- klo 12.26 0 kommenttia
Tunnisteet: joulu, non-karppi
maanantai 13. joulukuuta 2010
Oh fudge!
Eli tää oli tämän idioottivarman fudgen "salainen ainesosa" (viimeksi tein fudgea ilman mitään poppakonsteja)
Epäilyttävän näköistä liisteriä.. getting there
Vielä epäilyttävän näköistä limaista ruskeaa mömmöä.
Valmista täydellistä fudgea. Pizzaleikkuri on kova sana tässä vaiheessa.
Lähettänyt -didi- klo 9.37 0 kommenttia
Tunnisteet: joulu, makea, non-karppi
perjantai 10. joulukuuta 2010
Glögi-ilta
Mitäpä olisi joulukuu ilman meidän glögi-iltaa :)
Tämän vuoden menuuseen kuuluvat
- piparit aurajuustolla ja/tai ilman
- joulutortut, valmistaikinasta, luumuhillon alle laitetaan nokare vaniljatuorejuustoa
- broileripasta salaatti
* pennepastaa
* hunajamarinoitus broileria
* coctailkurkkuja
* kirsikkatomaatteja
* aurinkokuivattuja tomaatteja
* ananasta
* kurkkua
* jäävuorisalaattia
(* fetaa ja cashewpähkinöitä.. jos olisi muistanut ostaa )
- pikkupizzoja ananaksella ja kinkulla
- sipsejä
- fudgea
- 8 L glögiä ja 2 L 66 prosenttista koskenkorvavodkaa
Tää fudge on sitten mulle tavallaan uusi juttu, tein vuosi sitten ystäville joululahjoiksi itse joulumakeisia, jossa oli mm fudgea, mutta nyt tänä vuonna teen tuon aivan uudella reseptillä. Hieman jänskättää että onnistuiko. Sen pitäisi olla idioottivarma, mutta.. nooooh.. katsotaan. Vähän mietin, että jäikö sokeri liian rakeiseksi, eli tuliko seoksesta tarpeeksi hyvin fuusioitunut tms.
Jää nähtäväksi
Idioottivarma fudge
- 6 dl sokeria
- 0,6 dl voita/margariinia
- 1 purkki vaahtokarkkitahnaa (stockalta)
- 3/4 tl suolaa
- 1,5 dl kermaa
3/4 tl vaniljaa (käytin ihan tangosta otettuja siemeniä)
340 g tummaa suklaata
Keitä kaikki viisi ensimmäistä ainesta, kunnes kaikki näyttää sulaneen, pitiköhän tämän kiehahtaa jo tässä välissä. Lisää joukkoon vanilja ja suklaa ja keittele hissukseen 5 minuuttia.
Kaada seos voideltuu vuokaan.
En tiedä teinkö virheen tässä kohtaa, mun mielestä tuo tuossa näyttää vaan ällöltä, kun voi hieman tihkusi.
Huomenna voisi yrittää muistaa lisäillä kuvia sekä fudgesta että muistakin kokkailuista. Huomenna onkin aikamoinen keittiöpäivä, väännän kastejuhliin 2,4 kg:sta paistijauhelihaa aikaisemmin blogissa mainittuja italialaisia lihapullia, teen pizzat ja joulutortut. Siivoaminen jää avopuolisolleni, hän on ihanin.
Lähettänyt -didi- klo 12.12 2 kommenttia
Tunnisteet: bile, joulu, makea, non-karppi
maanantai 6. joulukuuta 2010
Joulupiparit dr oetkerin tapaan
Appelsiinipiparkakut
250 g voita tai margariinia
1 1/2 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
4 tl kanelia
3 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl kardemummaa
2 munaa
n. 9-10 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
50 g mantelirouhetta
100 g appelsiininkuoripaloja
Kiehauta sokeri, siirappi, voi ja mausteet kattilassa.
Anna seoksen jäähtyä ja sekoita kananmunat hyvin joukkoon. Lisää lopuktin vehnäjauhoihin sekoitettu ruokasooda, mantelirouhe ja appelsiininkuoripalat.
Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa yön yli.
Piparit paistetaan 8-10 minuuttia 180 asteessa.
Lähettänyt -didi- klo 12.11 0 kommenttia
Tunnisteet: joulu, leivonnainen, makea, non-karppi
lauantai 9. lokakuuta 2010
Banoffee-kakku
Jatkan ideoiden ryöväämistä kakkusankerien sivuilta :)
Banoffee-kakku
300 g kaurakeksejä (turha edes yrittää tehdä tästä terveellisempää digestivekekseillä :P )
100 g sulatettua margariinia
1 purkki kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta
3 banaania
4 dl vispikermaa
2,5 rkl vaniljakreemijauhetta
koriteluun suklaata ja/tai caacaojauhetta
1. Keitä kondensoitua maitoa karvan verran alle 2 h
2. Murskaa kaurakeksit ja sekoita sekaan sula margariinia, asettele seos paperilla vuoratun kakkupohjan päälle
3. Kaada toffee vuokaan, tasoita
4. viipaloit banaanit ja asettele toffeen päälle
5. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja juuri ennen kuin kerma on valmista, lisää sekaan vaniljakreemijauhe, ja levitä / pursota banaanien päälle
6. Koristele oman mielen mukaisesti kakku
Lähettänyt -didi- klo 6.21 0 kommenttia
Tunnisteet: jälkiruoka, kakku, makea, non-karppi
lauantai 2. lokakuuta 2010
italialaiset lihapullat
Italialaisen illan alkupala: tomaatti-mozzarella salaatti rucolapedillä
italialaiset lihapullat tomaattikastikkeessa
400g jauhelihaa
0,5 dl korppujauhoa
2 dl vettä
oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
basilikaa
kananmuna
suolaa
pippuria
1 dl parmesanjuustoa
Torvota korppujauhot vedessä, hienonna sipulit ja kuullota pannulla. Lisää juusto, mausteet ja kananmuna turvotettuihin korppujauhoihin, sekoitan hyvin, ja vaivaa tämän jälkeen sekaan myös jauheliha.
Paista joko pannulla tai uunissa, itse laitoin 200 asteeseen. Lihapullat ovat kypsiä, kun pullien alapuoli on ruskea.
Tein lihapullille italialaisen tomaattikeiton, johon lisäsin tavallista enemmän vettä. Lisäsin kypsät lihapullat keittoon ja tarjoilin tuorepastan ja ciabattan kera.
alkuperäinen resepti löytyy http://www.ruokala.net/resepti/italialaiset-lihapullat-1
Lähettänyt -didi- klo 0.12 0 kommenttia
Tunnisteet: italian food, non-karppi, pääruoka
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Italian night with friends
Ah, toiset illalliset tulossa. Tällä kertaa on kutsuttu ystäväpariskunta käymään, eivät ole vielä kertaakaan käyneet uudessa kodissamme.
Suunnittelin alunperin kreikkalaista iltaa, mutta jotenkin se mieli vaan muuttui, ehkä se oli, kun aloin suunnitella jälkiruokia :D
alkuruoan bongasin osoitteesta: http://www.stockmann.fi/portal/fi/herkku/reseptit_ja_menyyt/reseptit/salaatit/salaatit/tomaatti-mozzarellasalaatti/
Tomaatti-mozzarellasalaatti basilikakasstikkeen kera
Kahdelle
2 pss mozzarellajuustoa
2 kiinteää keskikokoista tomaattia, mieluiten pitkää ja soikeaa lajiketta
6 kpl puolikuivattua tomaattia
rucolaa
10 kpl jättioliiveja
kastike
½ ruukullista tuoreita basilikanlehtiä
1 dl vahvaa toscanalaista neitsytoliiviöljyä
sormisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
Huuhdo ja kuivaa salaatti. Kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä, kuori, halkaise ja poista siemenet. Valuta aurinkokuivatuista tomaateista ylimääräinen öljy ja viipaloi juusto.
Valmista kastike sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Aja basilika ja öljy nopeasti vihreäksi yrttikastikkeeksi.
Kokoa salaatti suoraan lautasille. Pyörittele rucola basilikaöljyssä. Asettele tomaatit, kuivatut tomaatit ja viipaloitu juusto keoksi salaatin päälle. Koristele jättioliiveilla ja lusikoi basilikaöljyä pisaroittain lautaselle. Viimeistele sormisuolalla ja mustapippurilla. Tarjoa hyvän maalaisleivän kera.
Energiasisältö keskimäärin / 100g: 147,7 kcal / 618,1 kJ
gluteeniton, kananmunaton, lakto-ovovegetaristinen dieetti
Pääruoaksi ajattelin tarjoilla tuorepastaa ja lihapullia tomaattikastikkeessa. Tämä saattaa vielä muuttua :D Vielä pitää miettiä haluanko itse tehdä pastan, ostin nimittäin äidilleni pastakoneen, jota ei ole vielä otettu lainkaan käyttöön. Kastikkeen teen käyttäen italialaisen tomaattikeiton ohjetta, jätän vain veden pois, ja teen tiiviimmän sotkun. Lihapullareseptiä en vielä miettinyt loppuun asti, mutta lihapullat ajattelin paistaa lähes valmiiksi uunissa, ihan vain jotta, eivät sitten hajoa kastikeeseen.
Jälkiruoaksi ajattelin kokeilla pannacottaa, jonka reseptin löysin http://www.stockmann.fi/portal/fi/herkku/reseptit_ja_menyyt/reseptit/jalkiruoat/jalkiruoat/valkosuklainen_panna_cotta/ osoitteesta.
Valkosuklainen panna cotta ja vadelmakaramelli
Neljälle
1,5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
2 rkl ruokosokeria
100 g Stockmann Gourmet -valkosuklaata
Vadelmakaramelli
puolikas vaniljatanko
200 g vadelmia
1 dl ruokosokeria
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
0,5 dl vettä
Laita liivat kylmään veteen 10 minuutiksi. Murenna suklaa kulhoon. Kiehauta kerma, maito ja sokeri keskenään. Nosta kattila liedeltä. Purista vesi liivatelehdistä ja anna sulaa sekoittaen kermamaitoon. Kaada seos suklaapalojen päälle ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Annostele esim. 4 lasiin ja anna jäähtyä vähintään 6 tuntia.
Halkaise vaniljatangon puolikas ja kaavi veitsellä tangon sisus talteen. Sekoita kaikki ainekset pienessä kattilassa ja keitä 10 minuuttia. Siivilöi ja jäähdytä. Kaada vadelmakaramelli valkoisen panna cottan päälle vasta tarjoiluvaiheessa.
Lähettänyt -didi- klo 2.16 0 kommenttia
Tunnisteet: alkuruoka, italian food, jälkiruoka, non-karppi, party, pääruoka
torstai 16. syyskuuta 2010
dinner with parents
Tänään kestitettiin vieraita, meidän molempien vanhemmat oltiin kutsuttu syömään
Alkuruoka: Italialainen tomaattikeitto
Pääruoka: timjamikermaperunat, uunikirjolohi fetalla ja salaatti
jälkiruoka: appelsiininen suklaamoussekakku
Italialainen tomaattikeitto
kuudelle alkupala
3 paprikaa
2 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
purkki valmista pastakastiketta
½ purkkia paseerattua tomattia
3 dl vettä
1 tl basilikaa
1 tl mustapippuria
4 coctailkurkkua
150g valkosipuli crembonjouria
1.kuutioi paprika ja sipuli, paista kattilassa oliiviöljyssä
2. lisää pastakastike ja paseerattu tomaatti ja vesi
3. lisää mausteet ja kuutioidut kurkut
4. anna kiehua tovi
5. ennen tarjoilua lisää crembonjour, enää ei anneta kiehua
6. syö :)
Kuvat jäi ottamatta, kun en kahdannut häärätä kameran kanssa vieraiden läsnäollessa
Timjamikermaperunat
12 perunaa
1 ruukku timjamia
4 dl kermaa
2 dl maitoa
1 tl suolaa
1.kuori ja viipaloi perunat
2. lado perunat erissä ja aina lisäile timjamia sinne väliin
3. sekoita maito, kerma ja suola, kaada seos perunoiden päälle
4. paista uunissa 225 asteessa tunnin verran
Uunilohifetalla
900g lohta
150g fetaa
suolaa
valkosipulipippurisekoitusta
Aseta lohi vuokaan, teen kalaa viiltoja ja laita fetan paloja viiltoihin
paista 40-50 minuuttia, 200 astetta olisi kait ideaali, mutta siellähän se paistui perunoiden kanssa samassa lämpötilassa vallan mainiosti.
Lähettänyt -didi- klo 12.13 0 kommenttia
Tunnisteet: alkuruoka, karppia, keitto, non-karppi, pääruoka
torstai 19. elokuuta 2010
Toffee Browniet .. matkiapina iskee jälleen
En voinut olla kokeilamatta Kakkusankarit.fi:stä bongaamaani reseptiä
Toffee Browniet
1 tölkkiä kondensoitua maitoa
1 paketti valmissuklaakakkupohjaa, olikohan jokin sunnuntai 9 % rasvaa sekoitus tms
vetää paketin ohjeen mukaan
100g tummaa suklaata
Eli ensimmäiseksi keitetään kondensoitua maitoa (tölkissä) 2,5 h, tähän halutaan ehkäpä hieman juoksevaa kinuskia.
Valmista valmissuklaakakkupohja ohjeen mukaan (eli lisää vesi ja sekoita, tadaa). Kaada noin puolet taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 7 min .. tai ehkä jopa 10.
Lisää tämän 7-10 minuutin jälkeen toffee kakun alun päälle, ja lisää myös muserretut suklaat. Kaada vielä loput taikinasta kaiken tämän päälle. Paista noin 25-30 min tämän jälkeen.
Kakkusankarien sivujen reseptit on taidettu tehdä kiertoilmauunilla, paistoajat ja tulokset eivät nimittäin mene aivan yksi yhteen, kun näitä reseptejä noudattaa kotona.
Malttamattomana polta suu ottamalla makupala asap. Lähteen mukaan browniet ovat vielä parempia seuraavana päivänä. Jää nähtäväksi :)
lähde:http://kakkusankari.blogspot.com/2010/03/toffee-browniet.html
Lähettänyt -didi- klo 15.00 0 kommenttia
Tunnisteet: jälkiruoka, leivonnainen, non-karppi
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Limejuustokakkumuffinssit Kakkusankarien sivuilta
Limejuustokakkumuffinssit 12 kpl
150 kaurakeksejä murustettuna
45ml juoksevaa margariinia
1tl fariinisokeria
375g tuorejuustoa
125ml (110g) sokeria
50ml ranskankermaa
2 kananmunaa
1 lime
5rkl lime curdia
Lime curd, eli englantilainen limetahna
(tämä annos on yhteen limejuustokakkumuffinssi satsiin)
1 muna
17 g voita
14 g sokeria
0,8 dl limemehua
kolmasosa limen kuori
Sekoita keskenään muna, sokeri ja limemehu, siivilöi seos ja sekoita mukaan raastettu limen kuori. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä, kaada siivilöity seos sekaan. Vatkaa ja anna edelleen olla miedolla lämmöllä. Kun kattilassa on kunnon tahnaa, ota kattila levytä ja laita lime curd purkkiin jäähtymään.
Hienonna keksit, sekoita mukaan fariinisokeri ja juoksevamargariini. Jaa seos cupcake-vuokiin.
Sitten siirrytään tekemään itse juustotäytettä. Sekoita tuorejuusto tasaiseksi (tässä huom! älä missään nimessä käytä kevyt tuorejuustoa, kuten allekirjoittanut, koostumus on varmasti parempi kunnon tuorejuustolla). Lisää sokeri, ranskankerma, munat, puristettu limenmehu sekä lime curdu. Lisää yksi ainesosa kerrallaan. Jaa juustotäyte tasan vuokiin.
Paista 180 asteessa 22 minuttia. Anna jäähtyä ja koristele esimerkiksi kermavaahdolla ja nomparelleilla.
kuvia tulee, kuhan canon ja linux oppivat juttelemaan keskenään
reseptit otettu www.kakkusankari.blogspot.com sekä http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia
Lähettänyt -didi- klo 9.22 0 kommenttia
Tunnisteet: jälkiruoka, leivonnainen, non-karppi
tiistai 17. elokuuta 2010
be prepared..
perjantaina pärähtää tänne kyllä kaikkea muita kuin karppireseptejä, mutta olkaa valmiita herkutteluun :)
Lähettänyt -didi- klo 12.33 0 kommenttia
Tunnisteet: non-karppi, party
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
valmis mansikka kuohuviini -torttu kuvina
Lähettänyt -didi- klo 2.28 0 kommenttia
Tunnisteet: jälkiruoka, leivonnainen, makea, non-karppi
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Mansikka kuohuviini -torttu
Mansikka kuohuviini -torttu (Edebeer-Sekt-Torte by Dr.Oetker)
tarvitaan halkaisijaltaan 26 cm kakkupohja (ne irrotettavat reunat), vähän rasvaa ja leivinpaperia
Pohjataikina
100 g pehmeää voita tai margariinia
75 g sokeria
2 tl vaniliinisokeria
2 munaa (keskikokoista)
100 vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
500 g mansikoita
Punainen kerma
6 liivatelehteä (katsotaan huomenna, oliko toi tarpeeksi, ohjeen mukaista tuotetta ei löytynyt s-marketista)
6 rkl kylmää vettä
90 g tomusokeria
100 ml kuohuviiniä (käytin Henkell trockenia)
250 g kylmää vispikermaa
Valkoinen kerma
5 liivatelehteä
60 g tomusokeria
100 ml kuohuviiniä
350 kylmää vispikermaa
(tässä tätä kirjoittaessani tajusin, tehneeni nuo kerman mittasuhteet nurinkurin :D Olisi varmaan kannattanut ekaksi suomentaa tämä teksti ajatuksella)
1.valmistelu. voitele kakkuvuoka voilla ja laita vuoan pohjalle leivinpaperi. Lämmitä uuni 180 asteeseen.
2. Pohjataikian: Sekoita voi pehmeän tasaiseksi, lisää sokerit, sekoita muna kerrallaan taikinaan (käytetään tässä jotain vatkainta jookos) ja ½ minuutin välein lisätään munat. Sekoita leivinjauhot ja jauho keskenään. Lisää ne ja sekoita hyvin. Kaada taikina kakkuvuokaan, sivele se tasaiseksi (oikeesti, nää kirjoittaa nää ohjeet näin tarkkaan) ja paista.
Paistoaika: noin 20 min
Kakkupohja irroitetaan vuoasta ja asetetaan leivinpaperille, uunissa ollut paperi irroitetaan (oliskohan oikeasti kannattanut tehdä tää ohje ennen kuin tein itse kakun .. vieraat saavat syödä huomenna paperia). Annan pohjan jäähtyä.
Laita pohja takaisin vuokaan ja laita reunat takaisin.
3. Mansikat: Pese ja putsaat mansikat. Jaa isoimmat mansikat halki, ja aseta leikatut puolet kiinni kakkupohjan reunoja vasten. Silppua 150g mansikoita ja levitä ne kakkupohjan päälle.
4. Punainen kerma: Soseuta ylimääräiset mansikat. Valmista liivatelehdet ohjeen mukaisesti. Sekoita kuohuviin ja tomusokeri (käytin vatkainta) mansikkapyreeseen. Sulata liivatelehdet pakkausohjeen mukaisesta. Sen jälkeen sekoita kaksi ruokalusikallista pyrettä liivateseokseen, ja tämän jälkeen sekoita tämä seos puolestaan alkuperäiseen mansikkapyreeseen. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja kun tuntuu, että mansikkapyreseos alkaa jähmettyä hieman, kaada pyreseos kermavaahtaan. Kaada seos tämän jälkeen vuokaa.
5.Vaalea kerma: Valmistele liivatelehdet pakkauksen mukaisesti. Sekoita tomusokeria ja kuohuviini keskenään. Vaahdota kerma. Liuta liivatelehdet ohjeen mukaisesi. Nyt lisää kaksi ruokalusikallista kuohuviiniä vispilällä sekoittaen liivatelehtiseokseen, tämän jälkeen kaada välittömästi liivatelehtikuohuviiniseos takaisin kuohuviiniin, ja tämän jälkeen välittömästi kermavaahtoon.
Jahas, ohje neuvo tässä vaiheessa vasta laittamaan kermat tuonne. Selittäisi paljon. Kuinkohan paljon siitä on aikaa, kun olen viimeksi tätä kakkua tehnyt, kun yksityiskohdat ovat näin hämärän peitossa :D
Eli, ekaksi kaadetaan punainen kerma, ja sitten kaadetaan valkoinen kerma päälle. Voit vetäistä esim veitsellä pariin otteeseen molempien kerrosten läpi, joten kakkuun tulee hieman kuviota :)
Eli.. älkää tehkö niinkuin minä tein, punaiseen tulee 250g kermaa EI 350g, muistakaan irrottaa paperi pohjasta, ja laitta uusi alle ja laittakaan molemmat kermat samanaikaisesti, eikä heti kun toinen kerma on valmis. Mulla ne oli vielä ihan juoksevia. Huomenna kuvia sitten siitä, miten se onnistu ulkonäöllisesti. Maussahan ei ollut mitään vikaa :D
Lähettänyt -didi- klo 12.28 0 kommenttia
Tunnisteet: leivonnainen, makea, non-karppi
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Appelsiininen suklaamousekakku from KG

Ha, kerrankin kuva ja todellisuus vastaavat :D
Innostuin jälleen KG:n reseptistä. Eilen tehty versio ei ole vielä oikein karppia, karpinsin sitä kyllä hieman :)
Appelsiininen suklaamoussekakku
14 annosta
Pohja
- 3 munaa
- 1 dl makeutusjauhetta
- 3 rkl kaakaojauhetta
- 1 dl vehnäjauhetta
- 1 tl leivinjauhetta
Täyte
- 100 g tummaa suklaata
- 2 rkl appelsiinilikööriä
- 4 rkl vahvaa kahvia
- 5 liivatetta
- 4 keltuaista
- 4 valkuaista
- 3 rkl kaakaojauhetta
- 4 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (rasvaa 9 % )
- maun muaan vielä makeutusta, jos siltä tuntuu
kostutus
- 2 rkl appelsiinilikööriä
koristelu
- ripaus kaakaojauhetta
- 50 g tummaa suklaata
- 30g suklaakahvipapuja (näitä ei itsellä ollut, korvasin nomparelleilla)
1. Tee pohja vatkaamalla munat ja makeutusjauhe vaahdoksi, lisää kuivat aineet siivilällä ja sekoita sekaan puuhaarukalla, leivitä taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
2. Sulata suklaa ja mausta liköörillä. Jätä suklaa jäähtymään kädenlämpöiseksi.. HUOM! tämä on suoraan lehdestä, itse onnistuin tuolla menetelmällä pilaamaan suklaan kahdesta :) Empiiristen havaintojen perustella kannattaa lisätä likööri vasta sen jälkeen kun keltuaiset on vatkattu suklaaseen, tämä tulee myöhemmin.
3. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa vaniljakastike ja valkuaiset omissa kulhoissaan koviksi vaahdoiksi. Lopuksi siivilöi vaniljavaahdon sekaan kaakaojauhe.
4. Keitä pieni määrä vahvaa kahvia. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Vatkaa keltuiaiset yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten suklaan joukkoon. Sekoita pehmenneet liivatelehdet kuumaan kahviin ja valuta liivateseos suklaan sekaan kevyesti sekoittaen. Kääntele suklaaliivateseokseen valkuaisvaahto ja viimeiseksi vaniljavaahto. Maista ja lisää halutessasi makeutusta, itse lisäsin aivan himpun verran makeutusjauhetta.
5. Vuoraa pohjan teossa käytetyn kakkuvuoan pohja leivinpaperilla, nosta kakkupohja vuokaan ja kostuta. IMHO se 2 rkl ei kyllä riitä mihinäkään kosteutukseen. Nostele suklaavaahto kakkupohjan päälle. Peitä foliolla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 6 tuntia. Ennen tarjoilua siivilöi kakun päälle kaakaojauhetta ja valuta päälle sulatettua suklaata raitoina, voit lisätä myös suklaisia kahvipapuja tai nomparelleja.
Seuraavalla kerralla pitää yrittää tehdä karppi pohja kakukkel, voisi kokeilla miten esimerkiksi juustokakun pohja toimisi tämän moussen kanssa :)
Lähettänyt -didi- klo 7.02 0 kommenttia
Tunnisteet: jälkiruoka, kakku, non-karppi
perjantai 9. lokakuuta 2009
Vuohenjuustopiirakka
Tänään tuli toimittua hieman epäkarpisti, mutta ei liian. Tein illalla piirakan ystäville, käyttäen valmista ruispiirakkapohjataikinaa
Vuohenjuustopiirakka
paketti Myllyn paras ruispiirakkapohjaa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria tai pippuriseosta
1 vihreä paprika
1 keltainen paprika
10 ns kokonaista aurinkokuivattua tomaattia
200g vuohenjuustoa
painele/kauli taikina piirakkavuoan pohjalle. Sekoita kerma ja muna, lisää mausteet. Asettele paprikat taikinan päälle vuokaa ja kaada kerma-muna -seos päälle. Asettele päälle vuohenjuustopalat ja aurinkokuivattu tomaatti (voi pilkkoa hieman pienemmiksi jos haluaa, näin tein itse).
Paisat 170 asteessa puolisen tuntia.
Valokuva jäi ottamatta piirakan kadotessa kovaa vauhtia nälkäisiin suihin. Erinomaista oli kokinkin mielestä. Seuraavalla kerralla täytyy tehdä ko piirakka käyttäen jotain vielä karpimpaa vaihtoehtoa.
Lähettänyt -didi- klo 15.27 2 kommenttia
Tunnisteet: leivonnainen, non-karppi
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Porterin paisti
Ok, tämä seuraava ei ole karppia, mutta koska se on niin taivaallinen ruoka, on minun ehdottomasti laitettava resepti tänne. Tätä ruokaa tullaan syömään meillä tänään illalla.
Porterin paisti
1,5 kg luutonta nautaa (ostin tätä varten Atrian takuumureaa naudanlihaa)
liemi
1 pullo Porter -olutta (itse käytän Sinebrychoffin Porteria, mutta jos ei ehdi alkoon, niin Guinness -olut toimii myös erinomaisesti)
½ dl mustaviinimarjamehua (ostin sokeroimatonta, katsotaan miten toimii)
vähän vajaa 1 dl soijakastiketta
6 mustapippuria
1,5 lihaliemikuutiota
2 isoa valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
suurustaminen
5 rkll vehnäjauhoa (täytyy joku kerta kokeilla miten toimisi esim ruisjauholla.. tai osa ruisjauhoa ja osa esim vehnälesettä, mutta tänään mennään vehnäjauholla)
2 dl kermaa
Olen kirjoittanut valmistusohjeen itselleni ylös joskus seuraavanlaisesti: Kypsennä liha liemessä, siivilöi liemi. Lientä pitäisi kertyä 8 dl, lisää tarvittaessa vettä. Sekoita jauhot ja kerma ja lisää keitinliemeen.
Eli siis liemestä on tarkoitus saada kaikki roippeet wex. Muistaakseni lihaa tuli myös hauduttaa todella pitkään. Muistaakseni se haudutetaan niin mureaksi, että se hajoaa koskettamalla. Avopuolisolla paisti tarjoillaan riisin kera, itse ajattelin nauttia paistin valkosilipulikermakukkakaalin kanssa.
Olisipa jo ilta :)
Lähettänyt -didi- klo 1.53 0 kommenttia
Tunnisteet: non-karppi, pääruoka