sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Rouheiset sämpylät

Kuluneella viikolla unohdin ostaa ruokakaupasta avopuolisolle leipää, joten hädissäni sitten pyöräytin ehkä viidennet sämpylät. Ne oli ihan ok. Perjantaina avokpuolison katsellessa leipähyllyn antimia sanoin, että voin toki tehdä sämpylöitäkin jos hän haluaa. Avopuoliso paineli suoraan jauho-osastolle ja tuli takaisin Sunnuntai rouheisten sämpyläjauhojen kanssa.


Resepti on suoraan pussin kyljestä


Rouheiset sämpylät, noin 20 kpl


5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl riirapia
1 pussi kuivahiivaa
12 dl rouheisia sämpyläjauhoja
100 g leivontamargariinia


1. Sekoitan + 42 asteiseen veteen suola ja siirappi. Lisää jauhot (johon on sekoitettu kuivahiiva) pikkuhiljaa sekoittaen. Kun kaikki jauhot on lisätty, lisää huoneenlämpöinen margariini. Annan taikinan kohota vedottomassa ja lämpimässä paikassa puolen tunnin ajan.
2. Kaada taikina jauhotetulla pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo taikina tangoksi, jaa 20-25 osaan, pyöräytä halutunmuotoisiksi sämpylöiksi ja laita pellille kohomaan vielä puoleksi tunniksi.
3. Paista sämpylöitä uunissa 225 asteessa noin 12-15 minuuttia






Erinomaisia sämpylöitä. Ensikerralla voisi harkita porkkanaraasteen lisäämistä taikinaan. Avopuolisohan nuo pääasiallisesti syö.. mutta .. varmasti hän arvostaa meheviä herkullisia sämpylöitä.

Muunnelma reseptistä Risotto ai funghi

Halusin tehdä ystävänpän kunniaksi avopuolisolle oikeaa risottoa.

Risotti ai fungi .. tai no .. Risotto ai fundi + pollo :P, neljä annosta

350 g risottoriisiä
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli, kuorittu ja hienonnettu
300 g kanaa paistettuna ja kevyesti suolattu
10 g kuivattuja mustia torvisieniä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 rkl tuoreita timjaminlehtiä (olisi ihan hyvin voinut olla vaikka 2 rkl)
1 litra kasvislientä (kahden kuution liemi)
25 g suolaista voita
40 g vastaraastettua parmesaania
suolaa ja pippuria



1.Liuta kuivattuja sieniä
2. Lämmitä oliiviöljyä isossa kattilassa, kuullota sipuleita pari minuuttia.
3. Lisää sienet, timjami ja hämmentele väliläl (anna hautua 3 min)
4. Lisää riisi ja hämmennä jatkuvasti 3 minuutin ajan antaen riisin paahtua oliiviöljyssä ja antaen sen imeä sienten ja timjamin maku.
5. Lisää viini, keitä 3 minuuttia, tällöin alkoholi ehtii haihtua.
6. Lisää vähitelle kasvislientä, lisää sen mukaan miten riisiä on imenyt nestettä itseensä. Mausta hyvin suolalla ja pippurilla
7. 20 minuutin jälkeen, kun suurin osa nesteestä on imeytynyt, ota kattila levyltä ja sekoita voi risottoon. Risoton tekstuurin kannalta on tärkeä, että voi sekoitetaan nopeasti ja vähintään 30 sekuntin ajan.
8. Juuri ennen tarjoilua lisää risottoon parmean ja sekoita.



 
Blogger design by suckmylolly.com