torstai 24. maaliskuuta 2011

Valkosipulikanakastike

900 g broileria, filesuikaleita
2 purkkia ruokakermaa
iso nokare voita
paprikaa (itse käytin yhden pussin Pirkan pakastepaprikaa)
2 valkosipulia
1 tl yrittisuolaa
mustapippuria myllystä

Ruskista broileri, lisää kerma ja paprika, mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää myös paahdettu valkosipuli. Tarjoile höyrytetyn kukkakaalin kanssa.

Valkosipulin paahtaminen
Kääri valkosipuli, jonka toinen päästä on otettu osa pois, folioon ja paista 200 asteessa 25 minuuttia. Valkosipuli voidaan valmiina vain puristaa kuorestaan ulos.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Aamiais-/iltapalamunakas

Teki mieli vielä jotain ruokaa, sillä kunnon ruoka on syöty viideltä. Tämä oli juuri passelin kokoinen, vaikkei tähän aikaan (kohta 12 yöllä) enää pitäisi mitää olla enää syömässä.

Munakas

2 kananmunaa
20 g kermaa
20 g oltermannia
2 siivua meetvurstia
suolaa vähän jos haluaa

sekoita kerma ja muna, lisää oltermanni sekaan. Paista hakkeloitua meetvurstia pannulla, kunnes se tirisee, lisää munakermajuustoseos. Paista kultaisen keltaiseksi ja nauti.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Halloumisalaatti

Halloumisalaatti



100 g valmista tai itse miksattua salaattia
100 g kurkkua
100 g halloumia (tosin.. tää oli niin suolaista, että ehkä 2/3 tai puolet riittäisi)
20 g auringokukansiemeniä
5 g voita

Paistetaan halloumi ja siemenet voissa. Tehdään peti salaatista ja kurkusta paistettuja ainesosia varten.
Syö!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Aamiaismöttöset

Seuraava resepti on kopioitu karppausinfon sivuilta. Ei ole ensimmäisen kerta kun teen näitä, mutta enpä ole aikaisemmin muistanut näitä kirjoittaa tänne ylös.

Aamiaismöttöset, 12 kpl

150 g juustoa
1 pussi kinkkusuikaleita
1 paprika kuutioina
4 kananmunaa
1 rkl soijajauhoa
2 rkl ruokakermaa
ripaus suolaa
mausteita maun mukaan

Sekoita kaikki keskenään, jaa muffissivuokaan ja paista noin 20-25 minuuttia 200 asteessa tai kynnes möttöset ovat kauniin ruskeita.


maanantai 14. maaliskuuta 2011

Tapasillan ainekset

Tästä lähdettiin liikkeelle



Cuscus



Cantaloupe-melonia ja serranokinkkua



Espanjalaiset lihapullat matkalla pannulle



Tomaattikastike blenderistä pannuun.



Juustosalaatti (tässä on oikeasti enemmän tuota juustoa kuin miltä näyttää, kaikki vaan valui pohjalle)

"espanjalaista kanakastiketta"

Tapasiltaan tehtyjen lihapullien kastike oli sen verran herkullinen, että päätin hieman muokata sitä normivaliooni sopivaiksi.

Espanjalainen kanakastike - 4 annosta

400 g naturellia broileria

1 tölkki tomaattimurskaa
1 rkl pizzamaustetta (ei ollutkaan kaapissa oreganoa)
1 ml kanelia
2 ml pippuria
1 ml suolaa (tätä voisi olla kyllä enemmänkin)
1 punainen chili (poistin siemenet)
loraus oliiviöljyä
1 dl vettä

1 pakastepussillinen paprikaa, käytin Pirkan



Paista kana kypsäksi, voit suikaloida, kuutioida tai tehdä mitä haluat broilerille. Kun broileri on kypsä, niin lisää loput ainekset. Itse käytin nuo kaikki kastikeainekset blenderin kautta, tasainen seos, ei jää chilimöykkyjä tms.

Anna porista pieni tovi ja lisää lopuksi paprikat. Itse päädyin keittelemään tätä turhankin kauan, koska hölmönä lisäilin liikaa vettä.. joten nyt neuvoisin pidättäytymään vain tuossa desissä vettä.

Kun kastike on valmis, tarjoillaan se pastan kanssa, kuurin mukaisesti keitin neljä á 40g annosta pastaa. On sitten ruoat valmiina myös vielä kolmelle seuraavalle illalle.

'

Hyvää ruokahalua :)

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Juustosalaatti

Seuraavan reseptin tapasiltaa varten haalin sivulta : http://www.hellapoliisi.fi/reseptit/reseptit/salaatit/juustosalaatti-2.php

Ei nyt ehkä ihan espanjalaista, mutta halusin tehdä salaatin, jossa on juustoa.

Juustosalaatti

1 ruukku Salanova-salaattia
1 pieni prk ananaspaloja valutettuna
1 prk säilykemandariineja valutettuna
1 ruukku herneenversoja
200 g Riitan Herkku paprika-kermajuustoa
valmiita krutonkeja TAI 2-3 paahtoleipäviipaletta, tilkka oliiviöljyä ja 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

Revi salaatinlehdet paloiksi.
Valuta ananaspalat ja mandariinit.
Leikkaa herneenversot muutamaan osaan.
Kuutioi juusto.
Sekoita salaattiainekset tarjoilukulhoon. Ripottele joukkoon krutonkeja.

Mikäli haluat valmistaa krutongit itse, toimi näin:
Leikkaa leivistä reunat pois. Kuutioi viipaleet.
Kuumenna pannussa tilkka oliiviöljyä, lisää leipäpalat ja hienonnettu valkosipulinkynsi. Kääntele, kunnes leipäpalat ovat rapeita ja saaneet kauniin värin.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Anastetut tapasideat

http://www.ruokapuutarha.fi/blogi/2010/02/27/kahdeksan-herkullista-tapasta/#more-200
tältä sivustolta löytyi seuraavat reseptit. Espanjalaiset lihapullat on ne mitkä tästä listasta valitsen ehdottomasit.

Kovasti tekisi mieli tehdä näitä kaikkia, mutta.. koks aon kyseessä nyyttäri-ilta, niin en viitsi lähteä sooloilemaan liikaa.

Bruschetta ohje:
Paahtoleipää
Tomaattia
Valkosipulinkynsi
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
Basilikaa

Paahda leipä rapeaksi, hiero pintaan halkaistua valkosipulinkynttä ja lorauta tilkka oliiviöljyä leivän päälle. Poista tomaatista siemenet ja hienonna tomaatti pieniksi kuutioiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja parilla basilikanlehdellä. Tämä tapas on vegaaninen.


Patatas bravas ohje:

Tämä ei ole ihan perinteinen Patatas Bravas-ohje, mutta pidän itse tästä enemmän.
kiinteitä perunoita
chilijauhetta
pippuria
suolaa
cayennepippuria

Lohko kiinteät perunat ja kuivaa ne. Mausta tasaisesti kulhossa ja sekoita mausteet hyvin Uppopaista perunat öljyssä.


Paistettua chorizomakkaraa:

Osta kaupasta laadukasta chorizoa ja leikkaa se vajaan sentin siivuiksi. Paista viipaleet pannulla rapeiksi.
Manchego-juustoa ja oliiveja:
Osta hyvin kypsynyttä manchego-juustoa, viipaloi se puolen sentin siivuiksi ja anna sen hieman lämmetä ennen tarjoilua.
Tarjoile juuston kanssa kivellisiä oliiveja.



Espanjalaiset lihapullat tomaattikastikkeessa:

1 sipuli
400g naudan paistijauhelihaa
1 porkkana
o,5dl korppujauhoja
1 tl paprikajauhetta
suolaa
pippuria

Raasta porkkana ja hienonna sipuli. Lisää mausteet, korppujauhot ja jauheliha. Sekoita massa tasaiseksi. Pyörittele pieniä suupaloiksi sopivia lihapullia ja paista pannulla rapeiksi.

Tomaattikastike:
1 tlk tomaattimurskaa
1 chilipalko
1 rkl kuivattua oreganoa
ripaus kaneli
ripaus sokeria
loraus oliiviöljyä
1 dl vettä

Kaada ainekset ja mausteet paistettujen lihapullien päälle pannulle ja anna porista noin 10 minuuttia.


Espanjalainen munakas ohje:

300g perunaa
1 sipuli
4 kananmunaa
reilusti öljyä
0,5tl suolaa
mustapippuria

Leikkaa perunat pieniksi kuutioiksi ja hienonna sipuli. Paista perunat reilussa öljyssä puolikypsiksi ja lisää sipuli. Hauduta kypsäksi miedommalla lämmöllä.
Riko kananmunat kulhossa, lisää mausteet. Kaada seos pannulle ja paista kypsäksi molemmin puolin. Kääntäminen onnistuu näppärästi kattilankannen avulla. Munakkaan voi tarjota myös kylmänä.


Serranokinkkua ja Cantaloupe-melonia:

Kaupan päälle seitsemäntenä tapaksena! Osta ohuita siivuja serrano-kinkkua, 3-4 / hlö. Leikkaa cantaloupe- tai hunajameloni lohkoiksi ja asettele serrano-kinkku melonin päälle “ilmavasti”.

tapasilta: cuscus

Ei ehkä ihan espanjalaista.. mutta menköön :) Kokeillaan jotain tällaista. Tutkin

3dl couscous-suurimoita
3dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 kynsi valkosipulia hienonnettuna
2-3 tomaattia pieninä kuutioina
4 kevätsipulia hienonnettuna
aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
150g fetajuustoa murrettuna
loraus oliiviöljyä
1tl provenscalen mausteseosta
mustapippuria

Ensimmäiseksi kuullotetaan valkosipuli, lisätään vesi ja kasvisliemikuutio, kiehautetaan nämä. Valmistetaan cuscus paketin ohjeen mukaan. Kun cuscus on valmis, lisätään tomaatit, kevätsipuli, feta ja loput mausteet.

Sunnuntain jälkeen voin sitten kertoa maistuiko vaiko ei :)

Tapas & Star Wars -ilta

Sunnuntaina on luvassa Star Wars-maraton sekä tapas-ilta kaveriporukalla. Googletin eri tapasravintoloiden listoja hahmottaakseni hieman sitä, mitä tavallisesti tuollainen tapas-ateria pitää sisällään

sivulta http://www.barteos.fi/

KYLMÄT TAPAKSET
Tonnikalacrepes
Mozzarellaa, punasipulia ja tomaattia
Carpaccio ja parmesaania
Marinoidut oliivit
Marinoituja sieniä
Äyriäis-ceviche
Jokiraputerriinni
Talonsalaatti
Marinoituja kasviksia
Serrano-kinkkua ja melonia
Marinoituja pikkukaloja
Täytetyt viininlehtikääryleet
Salamia ja sieniä


LÄMPIMÄT TAPAKSET


Maalaismunakas
Mozzarella-serrano crostiini
Tulinen lihamureke
Viherpippuripatee
Talonpoikaismakkaraa
Chorizo-makkaraa, sieniä ja artisokkaa
Vuohenjuustolla gratinoidut kasvikset
Grillattua sipulia
Paahdettua kalkkunaa ja artisokkaa
Äyriäisiä chili-valkosipuliöljyssä
Mustekala chipirones
Etanaa valkosipulivoissa
Mozzarella-tomaatti

LISÄKE TAPAKSET

Yrtti-bruschetta
Vihreäsalaatti
Yrttiperunaa ja aliolia
Kasvis-couscous
Paahdettu tomaattisipulileipä
Piccolo pestopasta



JÄLKIRUOKA TAPAKSET

Juusto valinnan mukaan
Marinoituja hedelmiä
Suklaamarkiisi
Crema Catalana
Mantelileivos

sivulta http://www.bardetapas.net/menufin.htm löytyi taas seuraavanlainen lista tapaksista

Menu

Oliiveja
Chorizo-makkaraa
Manchego-juustoa
Ilmakuivattua kinkkua
Lihapullia espanjalaisittain
Perunamunakasta
Valkosipulikatkarapuja
Katkarapuja pil pil

Näiden lisäksi tarjolla
vaihtuvia herkkuja tapas-tiskistä:

Perunat ali-oli
Tuliset perunat
Tomaattista lihamuhennosta
Vihreitä papuja ja serrano-kinkkua
Valkosipulisieniä
Venäläistyyppistä salaattia
Salaatti merenherkuista
Valkosipulikanaa
Maalaissalaattia
Herkkusieniä ja serrano-kinkkua

 
Blogger design by suckmylolly.com