maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulumausteinen porkkanakakku

Yksi pohtimistani tapaninpäivänaterian jälkiruoista oli porkkanakakku, ja Kaikkien Aikojen Joulu -lehdessä oli vielä jouluinen versio tästä ihanuudesta. Päätin toteutta

Joulumausteinen porkkanakakku

4 isoa raastettua porkkanaa
4 kananmunaa
2,5 dl fariinisokeria
2 dl rypsiöljyä
1 dl keltaisia rusinoita
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
3,25 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl jauhettua kanelia
0,5 tl jauhettua kaardemummaa
0,25 tl jauhettua neilikkaa

Kuorrutus:
200g maustamatonta tuorejuustoa
50g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria

1. lämmitä uuni 160 asteeseen ja voitele irtopohjavuoka
2. Kuori ja raasta porkkanat
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää öljy, porkkanaraaste, rusinat ja pähkinät
4. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, sooda ja mausteet. Kääntele seos taikinaan,
5. Kaada taikiana voideltuu vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 60 minuuttia.
6. Anna kakun jäähtyä noin 10 minuuttia ja irrota kakku. Ehkäise kosteuden haihtuminen pitämällä vuoka kakun päällä.
7. Vatkaa kuorrutusaineet keskenään ja levitä se kakun päälle.


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäiväbrunssi

Tänään vietimme poikkeuksellista isänpäivää, normaalin isänpäiväpäivällisen sijaan vietimme isänpäiväbrunssia.

Suunnittelimme pikkusiskon kanssa menuun, joka sisälsi

  • bageleita
  • pekonia
  • nakkeja
  • keitettyjä kananmunia
  • hedelmiä
  • appelsiinimehua
  • kahvia
  • maustekurkkuja
  • tomaattia
  • tuorejuustoja ja juustoa
  • mustikkavalkosuklaamuffinsseja
Pikkusisko teki itse bagelssit, jotka .. no eivät ehkä olleet esteettisimpiä, mutta olivat erittäin suuni mukaisia. Itse vastasin mufffinssien valmistamisesta. Hain hieman ohjeita pikkusiskon eräästä reseptikirjasta, ovat "jenkkityylisiä".. eli tosi painavia ja tiiviitä.

Valkosuklaamustikkamuffinssit, 12 kpl


562 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3 dl fariinisokeria
187 g sulatettua voita
3 kevyesti vatkattua munaa
3,75 dl maitoa
200 g mustikoita 
160 g valkosuklaata

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita paperiset muffnssinvuoat peltiseen muffinssivuokaan. Voitelin hieman paperien pintaa sulalla voilla.
  2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sokeri keskenään, tee kolo keskelle.
  3. Yhdistä voisula, maito ja munat, kaada ne kerralla koloon, ja sekoita kevyesti. Taikinaan saa jäädä kokkareita.
  4. Kääntele rouhittu valkosuklaa taikinaan ja tämän jälkeen kääntele jäiset mustikat myös. Lusikoi taikina vuokiin.
  5. Paista 20-25 minuuttia.. kunnes ovat kauniin ruskeita.


lauantai 12. marraskuuta 2011

tämän hetken The Juttu : Timjami

Keksin yksi päivä kaupasta napata mukaan tuoretta timjamia, jota olen sen jälkeen käyttänyt kaikissa kasviksissa.

Kuten tässä yksi päivä tein Timjami-ruusukaalia


Lämmitin oliiviöljyä pannulla, lisäsin pienen määrän hakkeltua timjamia jonka jälkeen lisäsin höyrytetyt ruusukaalit, suolan ja roasted garlic & black pepper rouheen. Aivan taivallinen lisuke esimerkiksi kanalle. Mietin myös juuri tässä kirjoittaessa, että nyt että voisin käyttää tuoretta valkosipulia tuossa, jonka lisää öljyyn jo ennen timjamia.

Erittäin hyvältä maistui tänään myös timjamilla höystetyt pitkät vihreät pavut ja parsakaali. Nam!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Feta-pinaattipiirakka

Otimme äitini kanssa huomisen marttaillan kahvitusvuoron hoidettavaksemme. Äitini haluaisi tehdä jotain makeaa, minä puolestani haluaisin leipoa jonkin suolaisen piirakan. Pitkään olen halunnut tehdä feta-pinaattipiirakan

Feta-pinaattipiirakka

pohja

150 g voita
2 ½ dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
1 dl juustoraastetta

Nypi jauhot ja voi sekaisin, lisää vesi ja juustoraaste. Paista 10-15 minuuttia 200 asteessa.

täyte

2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1 paketti fetaa
150 g pakastepinaattia
1 dl juustoraastetta
1 rkl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki ainekset ja kaada seos piirakkapohjan päälle. Paista uunissa kunnes piirakan päällys on saanut vähän kultaista väriä (15-20 min).


tiistai 4. lokakuuta 2011

Lisää kanakastikkeita

Meneillään on jakso, jonka aikana noudata tarkasti ennalta määrättyä ruokavaliota. Fitfarmilainen siis tässä.

Kovassa huudossa juuri nyt minulla on erilaiset keitetyt / höyrytetyt kasvikset ja jokin kastike. Tänään tein seuraavanlaista kastiketta.

Tomaattikanakastike

400g broilerijauhelihaa
350g tomaattimurskaa
½ chili
1 paahdettu valkosipuli
mustapippuria myllystä
1 kanaliemikuutio (tämä ei välttämättä ole Liten mukainen, mutta menköön)
hippunen suolaa
pizzamaustetta tms yrttiä.. olisin halunnut käyttää tuoretta basilikaa, mutta sitä ei ollut nyt kotona

Paistan kanan ilman mitään rasvaa, joten laitan lihan kylmälle pannulle, tällöin se ei sitten jämähdä tefloniin kiinni eikä pala. Sekoitan blenderissä tomaattimurksan ja chilin keskenään, jotta ei tule sattumia, lisää sekaan blenderiin myös paahdetun valkosipulin. Blenderin sisus kaadetaan kanan päälle ja sekaan lisätään loput mausteet.

Tämän nautin tänään hätäratkaisukasvisten keran, mutta tavallisesti tällainen minulla menee esimerkiksi höyrytetyn kukka- tai parsakaalin kanssa.

Kermainen kanakastike

Kutsuimme vanhempamme syömään tässä puolitoista viikkoa sitten. Tarkoituksena oli tehdä jotain kivaa kanasta, ostin 800g marinoimatonta broileria ja pari purkkia ruokakermaa. Näillä päästiin alkuun, loppu olikin sitten kaikkean mitä kaapeista löytyi. Lopputulos oli upea.

Kermainen kanakastike

paistamiseen voita
800g marinoimatonta broileria (suikaloin rintafileet itse)
2 purkkia ruokakermaa
1 valkosipuli (paahdetaan uunissa)
1/4 ruukullista timjamia
mustapippuria myllystä
1 tl suolaa
aurinkokuivattua tomaattia suikaloituna
grillattua paprikaa (säilyke) suikaloituna

Paista suikaloitu broileri ja lisää aurinkokuivattu tomaatti. Lisää ruokakerma sekä puserra jo etukäteen uunissa paahdettu valkosipuli. Lisää timjami, mustapippuri, suola ja grillattu paprika. Anna hautua tovin ja tarjoile esimerkiksi pastan tai höyrytetyn kukkakaalin kera.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

kihlajaiskakku


Pohja:
200 g Digestive-keksejä (vähärasvaisempi versio)
1 prk Nestlé Bona -sosetta (maku: omena-banaani-appelsiini)

Täyte:
6 liivatetta
1 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua (1-2 sitruunaa)
200 g maustamatonta tuorejuustoa (2 % rasvaa)
2 dl rasvatonta mansikkareippijugurttia
1 prk rasvatonta maitorahkaa
2 dl makeutusjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunanvalkuaista

Kiille:
3 liivatetta
2 ½ dl appelsiinitäysmehua

Murkaa keksit ja sekoita murska bonaan. Taputtele seos jauhotuin sormin (muuten jää koko pohjan kiinni käsiin) tasaiseksi leivinpaperilla vuorattuun kakkupohjaan.

Laita liivate veteen pakkauksen ohjeen mukaan. Pese sitruuna huolelliesti ja raasta kuori sekä purista sitruunanmehu. Sekoita tuorejuusto, jugurtti, maitorahka, raastettu sitruunankuori, makeutusjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Kiehauta sitruunamehu ja liuota liivate mehuun. Kaada mehu juusto-jugurtti-maitorahkaseokseen. Viimeiseksi kääntele rauhallisesti vatkattu kananmunanvalkuainen sekaan. Kaado valmis seos vuokaan keksipohjan päälle, ja anna jähmettyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Kiillettä varten valmista liivatteet ohjeen mukaan. Kiehauta puoli desia appelsiinimehua, sekoita sekaan vetelevät liivatteet ja sekoita loppu mehu mukaan. Anna liivatemehun jäähtyä tovin ennen kaatamista kakun päälle.

Koristele oman maun mukaan, itse käytin koristeluun Dr.Ötkerin suklaasydämiä.

resepti otettu http://www.kinuskikissa.fi/hoyhenenkevyt-sitruunajuustokakku/

 
Blogger design by suckmylolly.com